Tässä ja nyt

298Työ-loma, kiire-pysähtyminen, onni ja rauha. Hektinen talvi on takana. Itse asiassa äärimmäisen kiireiset kolme vuotta. Kolmikymmenvuotisen uran päätös yliopistolla ja uuden työuran luominen uudessa ympäristössä ja uudella nimellä. Kiirettä on pitänyt myös muuttojen vuoksi. Kahden vuoden aikana on tyhjennetty Jyväskylän, Turun ja Kajaanin kodit. Lisäksi olemme tyhjänneet kolme mökkiä. Mutta nyt on urakka takana ja uusi elämä saaristossa edessä.

Loma, onko se samaa suorittamista kuin talvella, vai uskallanko tehdä asiat toisin? Luin n. 10 vuotta sitten Anthony de Mellon kirjan pysähtymisestä. Luin sen kuin minkä tahansa kirjan. Ihan hyvä juttu, mutta minulla ei ollut aikaa pysähtyä. Olin myös keskustellut erään kollegan kanssa kiireen tunteesta. Hän tarjosi minulle puolitäyttä vesilasia ja pyysi minua painamaan sormeni veteen. Jos veteen olisi jäänyt kuoppa, olisin ollut korvaamaton. Asia ei vielä silloin auennut,  ja korvaamattomuuden harha ohjasi minua aivan liikaa.

Työura yliopistolla projekteineen, väitöskirjoineen, oppikirjoineen ja satoine koulutuskeikkoineen oli antoisa ja hyvä. Mutta aina oli kiire, eikä perheelle ja ystäville jäänyt riittävästi aikaa. Lapset ovat nyt lähteneet pesästä, onneksi käyvät moikkaamassa. Ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle, mutta onneksi uusi elämä toi mukanaan uusia ystäviä. Otin pojastani Pyrystä oppia. Kun aikanaan muutimme Jyväskylästä Petäjävedelle ja sieltä myöhemmin takaisin Jyväskylään, niin nuori mies totesi, että hänellä on nyt tuplasti kavereita. Entisten lisäksi tuli paljon uusia. Tästä on äidin hyvä ottaa oppia.

Elän, opin ja hauskaa on – on ollut mottoni jo pitkään. Kiire kuitenkin söi välillä ilon ja onnen kokemista. Muutama vuosi sitten kollegani pysäytti minut kongressimatkalla Ardian meren rannalla. Hänen kehoituksestaan istuin rantakadun kiviaidalle ja annoin elämän kohdata. En juossut etsimässä, vaan pysähdyin odottamaan. Tämä hetki jäi mieleeni. Aurinko paistoi, kirkon kellot soivat, laineet liplattivat, lokit kirkuivat, lapset leikkivät, äidit rupattelivat jne. Ja kyseessä oli vain pieni hetki. Erona kaikkeen muuhun oli, että otin vastaan sen mitä annettiin ja nautin siitä.

Positiivinen psykologia on pitkään nostanut esille flow:n käsitettä. Kyseessä on yksinkertaisesti se, että nautit siitä mitä teet tai missä olet. Kun asennoidut myönteisesti ja koet tyytyväisyyttä, niin saat valtavan paljon voimia ja energiaa. “Sitkuttelu” (sitten kun olen eläkkeellä yms.) ei tee onnelliseksi, vaan se, että olet läsnä juuri tässä hetkessä, riippumatta siitä missä olet ja mitä teet. Nykyhetki on äärimmäisen lyhyt, joten siitä kannattaa nauttia täysin siemauksin. Onnea ja iloa, lepoa ja rauhaa – hyvää lomaa kaikille, malttakaa pysähtyä ja nauttia!

Tie saaristoon

074Juhannus – Jussin päivä – Johannes-Toivo Johannes. Juhannuksena palautui mieleeni uni, jonka näin noin 6-7 vuotta sitten. Jo edesmennyt isäni, Toivo Johannes, halusi viedä minut katsomaan erästä paikkaa. Asuin silloin Jyväskylässä ja unessa automatka kesti useita tunteja. Loppumatkan ajoimme pientä ja mutkaista paikallistietä. Saavuimme perille ja jätimme auton parkkipaikalle.

Äitini tuli näyttämään meille paikkaa. Ulkoa päin talo näytti vanhalta ja kauniilta. Ikkunat kiinnittivät erityisesti huomiota, ne olivat moniruutuiset ja ikkunanpuitteet olivat valkeat. Kiersimme taloa ja näin sisällä ihmisiä, he olivat ruokailuhuoneessa lounaalla. Talossa oli paljon huoneita. Korkeista, valoisista huoneista tuli mieleen mummola. Talo oli kuitenkin paljon isompi kuin muistikuvieni mummolat. Talo muistutti jonkin verran maaseudun pappiloita tai pieniä kartanoita.

Sitten äitini vei meidät meren rantaan, saunalle. Talon lähellä oli kallioita ja matalaa puustoa. Kierros oli ohi ja olin isäni kanssa auton luona. Kommentoin isälleni sitä, että  hän toi minut katsomaan näin isoa paikkaa. Meidän oli pitänyt tulla katsomaan tonttia. Sanoin, että rahat eivät ikinä tule riittämään tällaisen paikan ostamiseen. Isäni vastasi minulle, että tehtävä on tärkein, maailma on täynnä rahaa.

Meni muutama vuosi Jyväskylässä. Työssä ei ollut enää haastetta. Lapset lähtivät kotoa ja parisuhde muuttui avioliitoksi. Kaksi vuotta sitten keväällä lähdimme etsimään unen paikkaa. Suuntasimme Kemiönsaarelle, jossa kävimme katsomassa myynnissä olevia kohteita. Sitten poikkesimme Västanfjärdissä paikalliseen kyläkauppaan. Kysyimme kauppiaalta myynnissä olevia taloja. Kauppiaan vanhemmilla oli juuri tulossa myyntiin vanha kapteenintalo! Menimnme katsomaan ja se oli siinä!

Täällä me nyt elämme untamme todeksi, kiitos isälleni Toivo Johannekselle, että näytit uuden kodin ja elämäntehtävän!

 

 

 

Navetta ja viiniköynnökset

045Jos katsot tarkkaan, niin näet navetan seinällä ikkunan vasemmalla puolella vihreää, siinä kasvaa toinen ikivanhoista viiniköynnöksistä. Toinen, hieman myöhemmin lehtensä aukaiseva kasvaa ikkunan oikealla puolella ja kolmas pieni alku aivan sen juuressa navetan oven vieressä.

Miksi juuri navetta ja viiniköynnös? Kun kaksi vuotta sitten tulimme tänne, niin viiniköynnös oli minulle, pohjoisesta kotoisin olevalle erittäin suuri ihmetyksen aihe. Miten Suomessa voi kasvaa jotakin sellaista, mitä tähän saakka olen nähnyt vain etelän matkoilla? Asia selvisi vähitellen. Kuulumme 1 A -kasvuvyöhykkeeseen yhdessä Keski-Euroopan pohjoisosien kanssa!

Monta muutakin ihmeellistä asiaa on tullut parin vuoden aikana eteen. Viimeksi pari päivää sitten ihmettelin kasvukauden aikaisuutta. Pääsiäisenä kylvin lehtikaalta yhdessä Santun kanssa. Nyt lehdet ovat jo reilusti syötävän kokoisia. Kevät tulee tänne muutenkin ajoissa, sillä en muista koskaan aiemmin kitkeneeni kukkapenkkiä maaliskuussa.

Olen tähän saakka luullut pitäväni talvesta ja lumesta, mutta nyt huomaan pitäväni keväästä ja kesästä paljon enemmän. Kevät on täällä hienoa aikaa, muuttolinnut kansoittavat makasiinin nurkalta näkyvät pellot ja luonto herää varhain uuteen kasvuun. Kesät muistuttavat mummolassa vietettyjä kesiä, “jolloin paistoi aina aurinko”. Tukahduttavan kuumaa ei kuitenkaan ole, sillä kesällä puhaltaa usein lounatuuli, joka vilvoittaa ihanasti.

Täällä on tilaa ja valoa luoda kaikkea uutta. En voisi ajatellakaan parempia edellytyksiä väitöskirjan viimeistelylle tai kirjojen kirjoittamiselle. Jos kirjoittaminen ei suju, niin pihapiiristä löytyy aina pientä puuhaa. Suuri intohimoni talviaikaan oli halkojen hakkuu, mutta näin kevätkesällä se on saanut jäädä. Nyt kaikki liikenevä aika kuluu pihan, kasvimaan, kasvihuoneen ja viherkasvien kanssa. Tätä olen aina halunnut tehdä.

Kauan eläköön navetta ja navetan seinustan viiniköynnökset! Tämän parempaa ei elämä voisi olla – vaikka karsit vanhan pois, uusi saa alkunsa ja tuottaa uutta hyvää hedelmää!